Kuvaus
Lähde matkalle tanskalaisten gourmet-sienien pariin! ?
Oletko valmis kulinaariseen seikkailuun? Tästä laatikosta löydät jännittävät ja herkulliset sienet joilla pääset matkaan! Nämä sienet on kasvatettu luonnonmukaisesti Brøndbystä löytyvällä kaupunkitilalla, jossa Kyle on luonut niille optimaaliset kasvuolosuhteet. Kaikki viljelyvaiheet tapahtuvat täällä aina itiövaiheesta loppuun saakka – josta ne lopulta päätyvät joihinkin Kööpenhaminan parhaimpien ravintoloiden lautasille.
Ota kaikki irti sienistä
Jos et ole tottunut laittamaan ruokaa sienistä, saattaa kokonainen laatikollinen sieniä tuntua melko suurelta määrältä, mutta monien eri lajikkeiden ansiosta mahdollisuudet ovat rajattomat. Isommat sienet ovat loistava vaihtoehto lihalle – viipaloi ne ja paista pihvin tavoin. Paista sieniä kuumalla pannulla, jotta kosteus haihtuu. Anna sienen levätä puolesta minuutista minuuttiin molemmin puolin ennen rasvan lisäämistä. Kun olet lisännyt rasvan, odota hieman tavallista pidempään ennen kääntämistä – näin sieni ruskistuu kauniisti ja saa herkullisen pinnan ennen kääntämistä. Jos kääntelet sieniä usein, sienestä vapautuu nestettä ja ne pääsevät kiehahtamaan paistumisen sijaan.
Löydät myös paljon upeita pasta-, risotto- ja sienibolognese-reseptejä. Aloita kokeileminen rohkeasti! Gourmet-laatikko sisältää seuraavat sienet:
Lion’s Mane

Lion’s Mane, tai Siiliorakaskääpä, kuten sitä suomeksi kutsutaan, tuo ainutlaatuisen gastronomisen kokemuksen. Tällä sienellä on pehmeä, lihaisa koostumus, ja se sopii moniin erilaisiin ruokiin. Siiliorakaskäävät imevät makuja hyvin; kokeile vaikkapa leikata ne viipaleiksi tai kuutioiksi ja paistaa oliiviöljyssä, valkosipulissa ja suosikkiyrteissäsi. Käytä niitä pastaruoassa tai lisukkeena. Lion’s Mane sienet sopivat myös loistavasti mehukkaaseen sieniburgeriin, kun leivität sieniviipaleet ja paistat ne pannulla.
Blue Oyster

Olet ehkä kokeillut Blue Oyster (Sininen osterivinokas) sieniä aiemmin, mutta et luultavasti tällaista. On olemassa useita geneettisiä muunnoksia, mutta tämä on peräisin luonnonvaraisista sienistä. Koostumus on paksu ja lihaisa, ja samalla vältät pitkän, kovan varren, joka muilla Blue Oyster -lajikkeilla usein on. Sienet lisäävät hienovaraisen puun ja maan vivahteen pataruokiin, keittoihin tai pastaruokiin.
Coral Tooth
Tämä kaunis sieni, joka näyttää siltä kuin se olisi merenalaisesta koralliriutasta kotoisin, on läheistä sukua Lion’s Mane -sienelle. Tämä Coral Tooth -muunnos, tai koralliorakas, kuten sitä myös suomeksi kutsutaan, tulee Kööpenhaminan lähistöllä olevasta metsästä. Maku muistuttaa hieman retiisiä, ja jos syöt sienen raakana, saat jälkimakuna tunnusomaisen pippurisen maun. Sieni on luonnossa erittäin harvinainen, joten niitä ei pitäisi itse poimia, vaan tyytyä viljeltyihin lajikkeisiin.
Kuusilahokka
Kuusilahokka on kaunis kullanruskea sieni, jolla on hieman tahmea pinta ja sen hupussa on hienoja suomuja. Siinä on kevyt, metsäinen aromi. Keitettynä se säilyttää kiinteän, mehukkaan koostumuksensa ja tarjoaa miedon, pähkinäisen maun, joka sopii täydellisesti paistamiseen tai hitaaseen kypsyttämiseen. Kokeile paistaa kuusilahokkia voissa ja valkosipulissa parantaaksesi sen umami-rikasta makua tai lisää sitä risottoon, keittoihin ja muhennoksiin.
Portti kestävämpään tulevaisuuteen
Ruoan tuotannossa tarvitaan kipeästi uusia ja kestävämpiä vaihtoehtoja. Tässä tanskalainen Funga Farm -yritys on halunnut olla avuksi. Sienten lihainen rakenne tekee niistä loistavan vaihtoehdon lihalle. Sienet itsessään ovat erittäin kestävä organismi, joiden parissa työskennellä. Pohjimmiltaan kaikki kasvuun tarvittava energia tulee sienien kuluttamista materiaaleista. Koska sienet eivät hyödynnä fotosynteesiä, tavallinen toimistovalaistus on riittävä niiden kasvattamiseen.
Suurin osa energiankulutuksesta tulee kesällä viilentämisestä ja talvella lämmityksestä jäljittelemään syksylle ominaista vakaata, viileää ympäristöä. Sieniä viljellään kosteuspitoisilla sahanpurupaloilla. Noin 2 litralla vettä saadaan 1 kg sieniä. Vaikka siivoamiseen tai kostuttamiseen käytetty vesi mukaan luettaisiin, tämä on vain murto-osa useimpien muiden elintarviketeollisuudenalojen veden kokonaiskulutuksesta – lihantuotannossa käytetyistä määristä puhumattakaan.
Säilytys ja säilyvyys
Tuoreena syötävät sienet tulisi säilyttää jääkaapissa. Ethän laitan sieniä muovipusseihin: sienet hengittävät myös poimimisen jälkeen, eivätkä ne saa happea muovipussissa. Sieniä on suositeltavaa säilyttää jääkaapissa paperipussissa, pahvilaatikossa tai kankaalla peitetyssä puulaatikossa. Säilytettynä 2–7°C:ssa sienet säilyvät tuoreina 1–2 viikkoa. Sienet voivat jatkaa kasvuaan sadonkorjuun jälkeen ja kehittää rihmastoa, joka näyttää valkohomeelta. Tästä ei ole syytä huoleen – se on vain merkki siitä, että sieni on edelleen elossa. Ajan myötä sienen reunat voivat kuivua ja muuttua hieman ruskeiksi, mutta se ei ole ongelma ruoanlaitossa, sillä ylimääräisen kosteuden poistaminen on toivottavaa niitä paistaessa.

